DefoVisit iPhone app Android app

Ahola, Juhani Aho Museum

Vantaa, Finland Museum

Frequently mentioned in reviews: Top-rated.online cuts through the clutter, highlighting only the reviews that are most helpful, earn the most likes, or come from the most active contributors. Tuusulanjärven taiteilijakodeista vaisuin. Vaikkapa vain seinälevyjen tapetointi piiloon voisi auttaa tunnelmaa. Käynti silti kannattaa, olihan Juhani Aho koko yhteisön alullepanija, toisaalta myös ensimmäinen pois lähtijä. Millainen puutarha Ahon perheellä mahtoi olla? Voisiko sitä elvyttää? Puutarhahan on Erkkolaa lukuun ottamatta keskeinen osa taiteilijakoteja. Käytiin täällä elokuussa 2024. Käytettiin Museokorttia. Parkkipaikalle pääsee kun ohittaa päärakennuksen vasemmalta puolelta. Lippukassalla saatiin hyvää ja mutkatonta palvelua. Talo itsestään oli pieni pettymys. Vähän sen aikaista tavaraa ja tunnelmaa. On lasivitriini museo. Mutta näyttelystä sai kohtuullisen hyvän kuvan Juhani Ahon ja hänen vaimonsa elämästä. Itselleni jäi positiivisenä mieleen kuulokkeilla kuultavat kertomukset. Kannatta kuunnella Hiukan jäi mietityttämään kun yhdessä kertomuksessa kerrottiin, että isän olisi ollut kirkkoherrana Lapinlahdella kun entisenä Iisalmelaisena on se kuva, että IIsalmessa. Itse en ehkä tulisi toista kertaa After visiting Järvenpää Art Museum it is very interesting to come Ahola, the home museum of Venny Soldan-Brofeldt - whose artworks one has just seen in the museum - and Juhani Aho, one of the most important novelists in Finnish cultural history. As an attraction Ahola is a bit modest; one easily compares it to Ainola, Jean Sibelius' fantastic home museum, which is some half a kilometre from Ahola. But Ahola is an important part of Finland's culture, too, and thus an interesting place to visit. history of Finland Mukava vierailukohde. Small home kind of artist ateljee Museum only three rooms but good. kirjailija Juhani Ahon ja hänen puolisonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin koti vuosina 1897 – 1911. Ensimmäisiä suomalaisia ammatikseen kirjoittaneita kirjailijoita. Asui täällä perheinern vain noin 14 vuotta. Esillä myös paljon hänen puolisonsa taidemaalauksia. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Kiva museo melko lähellä Sibeliuksien kotimuseota. Aholassa sai paljon tietoa Juhani Ahosta ja hänen elämästään. Vaatimaton museo. Paljon Venny Soldan-Brofeldtin (vaimo) useita töitä näytteillä. Juhani Ahon töitä ei paljoakaan. Ei kummoinen kokemus. Lapset pitivät toki ulkona olleesta keppariradasta ja sisällä leikkihuoneesta, mutta itse näyttely onneton. Ei huonekaluja huoneissa ja seinällä ja esillä muutama onkivapa ja kirjailijan tavara. Nämä tiedot olisi voinut lukea kirjastakin tulematta paikalle. Mielenkiintoinen paikka! Tiukempaan aikatauluun sopiva museokierros, ja informaation määrä on helposti nieltävissä. Tämä museo ei kuvasta elettyä elämää samalla tavalla kuin muut alueen taiteilijoiden museot. Onneksi rakennuksen arvo on ymmärretty ja se on saanut arvoisensa kunnostuksen. Pihalla on keppihevospilttuut ja yläkerrassa pieni teatterilava puvustuksineen, sekä kokonainen leikkihuone. Aika vaisu Tyylikkäästi kunnostettu. Stylisly renovated 😀 Hyvä opastus aulassa. Talon katselu antaa enemmän kun on tutustunut Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön ja Juhani Ahon elämään Oppaat oli ihan 5/5 Esillepanossa on huomioitu sekä Juhani Ahon että Venny Soldan-Brofeldtin elämää ja työtä. Esineistö ja sisustus antavat kuvaa ajan hengestä ja taiteilijaperheen arjesta, vaikka he eivät talossa kovin pitkään asuneetkaan. Suosittelen käymään Aholassa – se on yksi alueen taiteilijakodeista ja museokortilla vierailu sujuu helposti. Jotain jäin silti kaipaamaan. Koska perhe asui talossa vain lyhyen aikaa, rakennus on vuosien varrella muuttunut, eikä kokonaisuus ehkä enää täysin heijasta alkuperäistä tunnelmaa. Myös pihapiiri jäi hieman vaisuksi – se ei ollut erityisen houkutteleva tai viimeistelty. Ok Not much of the original house or interior remains. The exhibition is ok but not too interesting. Ahola. Venny rouvan monipuolisuus taiteilijana - olisin enemmänkin katsellut tauluja tai kaiverruksia. Nyt jäi vähille. Juhanin kalavehkeet löytyi vitriinistä. Mutta yläkerrassa oli ihania interiöörejä. Mainio näyttely nukkekotien ystäville, j vähän muillekin! Oih.❤ pieni tyttö minussa nauroi. Informatiivinen museo. Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldin henkilöhistorian ja taiteilijaelämän kiemurat selventyivät käynnillä. Mukava oli tutustua myös rakennuksen historiaan. Käin katsomassa Aholassa konserttia enkä valitettavasti ehtinyt tutustua taloon, mutta se vaikutti mielenkiintoiselta kohteelta. Ehdin huomata kivan leikkihuoneen. Ystävällinen henkilökunta. Parkkipaikka löytyy, kun ajaa rohkeasti talon pihaan. It has audio guide in English. Ok. Website change monitoring Monitor any webpage for changes – get instant email alerts when prices drop, new jobs are posted, products come back in stock, or competitors update their sites. See how the number of reviews and average review scores have changed over time. Hiking area Art museum

4.0 · 258 reviews Maps
Address · Phone · Hours
Address
Sibeliuksenväylä 57, Järvenpää, Mainland Finland, FI
Phone
+358 40 3152213
MondayClosed
Tuesday10:00 AM to 5 PM
Wednesday10:00 AM to 5 PM
Thursday10:00 AM to 5 PM
Friday10:00 AM to 5 PM
Saturday10:00 AM to 5 PM
Sunday10:00 AM to 5 PM

More in Vantaa

Get the DefoVisit app

Ask the reviews about Ahola, Juhani Aho Museum, save it to a list and post a story from there.

Get the app Already have it? Open

Chat with reviews is in the app

Ask the reviews anything, save places and post stories from where you are.

App Store · Coming soon Google Play · Coming soon